keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Reissutuliaisia!

Oltiin pidennetty viikonloppu pohjoisessa reissussa, käytiin vähän morjestamassa ukkia ja mummoa siellä ja muitakin tärkeitä ihmisiä. Miehellä oli työreissu samalla rytinällä, niin voisi sanoa että kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Eilen palauduttiin kotiin ja ollaan kaikki vielä vähän ryydyksissä ja tavarapaljous on vallannut eteisen!
Kuopiossa ennätettiin käydä peräti kahtena päivänä vähän shoppailemassa! Poikien toivomuksesta Matkukseen oli päästävä, he rakastavat siellä olevia leikkipaikkoja ja tietysti Ikean hodareita. =) -Ne kun ovat harvinaista herkkua meille Itärajan ihmisille, joilla ei vielä ole sitä Ikeaa lähellä.

Tänään on muuten Irvinin 5v syntymäpäivä! Sankari hymyilee tässä tänä aamuna ja nallekaakaot on naamassa aamupalalta edelleen!
ONNEA KULTAPIENI!
Matkuksen Polarn O. Pyretistä löytyi ihania kesäpaitoja pikkumiehille, kolme pienintä sai tällaiset. Tuleva koululainen ei enää halunnut pilkkuja, oli siellä kyllä kivoja juttuja isommillekin. Vauvallekin ostin ihania vauvajuttuja sieltä, yksi ihana turkoosi-oranssi-vauvojen kesäbody jäi vähän vielä kaivelemaan mieleen... Nuo kukkarot muuten oli aivan pakko hankkia pojille, kun heillä alkaa olla omia pikkurahoja joilla haluavat kaupassa asioida.. Kukkarot on Marimekon Minit. =)
 Tiger-kaupassa aika moni bloggaaja tuntuu käyneen, milloin kukakin kertoo mitäkin sieltä ostaneensa. Meille sieltä lähti mukaan juhlajuttuja lauantaina oleville synttärikutsuille! Nuo punaiset ja vihreät kakkupaperit tulee heti käyttöön Angrybirds-synttäreille.
Tuota Tigeriä ei vielä ole täällä Lappeenrannassa, kuten ei HM:n Homeakaan. Se on aika harmi, nimittäin tulee jonkun verran tilattua sieltä juttuja. Nyt ostin tuolta Matkuksesta nämä pilkulliset koristetyynyn päälliset 4,95e kappale (aika edullisia!)

Lisäksi ostin yhden harmaan päiväpeiton, ison virkatun viltin, muutamia pinkkisävyisiä tyynynpäällisiä ja pinkkejä pyyhkeitä. Pinkki on vaan niin ihana väri ja nautin tosi paljon siitä, että sitä taas saa joka paikasta!
HM:n Homesta nuo jätskiaiheiset servetit ja Ikeasta raidallisia. Oli ihanan "ajankohtaisissa" väreissä molemmat. Niin keväisen kesäisiä!
 Ja Ikeassa oli myös kauniita mehupillejä. Ne lähti juhlajuttuihin mukaan..

Vauva onnistui reissussa pulauttamaan (pulauttanut koko aikana ehkä kolme kertaa yhteensä!) oman vilttinsä, joten ostin tuon varaviltin. Isä sai valita värin, niin tuli tuollainen sini-turkoosi-sävyinen tällä kertaa. =)

Kunhan reissupyykkikasasta, synttärijärjestely-hässäkästä ja tästä shoppailun aiheuttamasta kassi-pussukka-nyssykkä-kaaoksesta selviydytään niin laittelenpa lisää postauksia. Aiheita olisi mielin määrin, muunmuassa siitä kuinka onnistuin vaihtamaan orkideoille uudet "papanat".. =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!