tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kalleimpia aarteitani

Mies lähti aamulla työreissuun.
Minä ihmettelen tätä eteisen kaaosta.
Kun on toppaa, välikausivaatetta, kumpparia, talvikenkää ja teinin Conversetkin
lattialla monojen vieressä.
Ensiviikolla lupailevat kuulemma jo +10 astetta.
KYLLÄ sitä on jo odotettukin

 Aamu oli erityinen, käytiin vanhan päiväkodin valokuvauksessa, siellä missä eskarilainen vielä käy eskariaan puolipäiväisesti. Laitettiin ne ihanat popin kesä-raitapaidat kaikille ja vauvalle popin raitabody. Vauvakin pääsi siis kuvaan mukaan.
Sitten oltiin hetki ulkoilemassa, otettiin vähän välipalaa. Syödään vissiin kerhon jälkeen, välipala-aikaan. Meillä menee joskus nämä näin sekaisin lounas ja välipala. Eikai sen niin väliä?
Ainakaan minua  ei haittaa. Eikä poikiakaan.
Kyllä nämä kaksi ovat kalleimpia aarteitani.
Niinkuin ne kolme muutakin.
Joka päivä yritän muistaa sen heille kertoa.
 Olin tuossa muutama päivä sitten itse aika kovasti kipeänä. Kuume vei voimat ihan täysin. Onneksi kuuri tuntuu pureneen ja olen taas melkein voimissani. Ei kai sen väliä, kunhan ei tulisi lapsiin tuo tauti..
Nyt valmistautumaan kerhoon. Pienet isännät pääsevät maalaamaan ateljee-maalauksia.


Ja minä yritän saada hetken nukuttua.
 Jos eskarilaisella ei ole tärkeämpää touhua  meille. Muutama yö on mennyt aika heikolla unella..

Ps. Pojat kävi parturissa lauantaina. Iivankin ekaa kertaa elämässään oikealla parturilla. Tuli aika komee. Ainoa haitta lienee se, että nyt on hankalempi takaa päin taas tunnistaa kolme keskimmäistä veljestä..Ovat melko saman näköisiä, varsinkin kauempaa katsottuna.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!