sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kylmä toi tullessaan asioita..

Ilmat viilenivät, heti alkoi pienillä miehillä nenät vuotaa ja eilen eka kuumepotilas meillä. No, eikai auta muuta kun toivoa ettei vauvaan tarttuisi. C-vitamiinia peliin ja lepoa.
Kuvassa pikkutalviot juurtumassa. Osan sain istutettua suoraan maahan jo nyt syksyllä, nämä taitavat lähteä multiin talven yli sisätiloihin elelemään.
Uunin lämmityskausi alkoi. Meillä kun ei ole vielä lämmitykset talossa päällä eikä varmaan laitetakaan pariin kuukauteen jos vanhat merkit pitävät paikkaansa.. Siinä sivussa valmistuu onneksi ihania ruokia. Uunipuuroa, kaalilaatikkoa (kuvassa), lihapaisteja ja eilen lasten herkkusuosikkina hernesoppa palvirouheella. ;) Tosi näppärää. Maailman paras asia on leivinuuni. <3 p="">
Esikoinen palasi 1,5 vkon matkalta Kreikasta tänne kylmyyteen. Ja toi tuliaisena villasukkia Helsingistä sedän vaimolta. Lämmin kiitos. Meillä "isoilla" ei olekaan ollut villasukkia aikoihin. Anton on kasvanut kaikista jo ohi (kengännro 43) ja minulla ei sitten lapsuusvuosien ole ollutkaan villasukkia ihan ikiomia ja sopivia. LÄMMIN KIITOS MYÖS SEDÄLLE UNELMIEN TOTEUTTAMISESTA. Olet ihana!
Kylmyys toi pari ulkokukkaakin sisälle. Kaikkia pelargonioita en kuitenkaan taida sisälle asti ottaa, kun en oikein keksi hyviä paikkoja niille. Tämä "Appleblossom" vai mikä se nyt oli täytyi pelastaa..

Polttopuurumbakin alkoi. Siis niiden raahaaminen sisälle. Onneksi sentäs on polttopuita. =)
Imuri laulaa vaan entistä enemmän, nämähän roskaavat aikalailla lattioita..

Ainiin ja pienin herra alkoi heti ilmojen viilennyttyä nukkumaan pidempää unipätkää ulkona. Liekkö syynä Reiman Newborn malliston talvihaalari vaiko se tosiaan, että ilma on raikkaampaa?! Vai sattuiko vaan sellainen kausi juuri nyt alkamaan. Yhtenä päivänä nukkui viitisen tuntia putkeen ulkona! Pienin siis meillä jo ulkounilla toppiksissa, muilla menee välikausivaatteet hyvällä kerrospukeutumisella (villapukujakin ollaan jo pidetty).
 
Ihanaa sunnuntaipäivän jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!