tiistai 8. lokakuuta 2013

Arjen ihanuus ja pullapojat

Meillä alkaa nuo pojat olla sen verran isoja (paitsi vauva tietysti), että heidän kanssaan pystyy oikeasti tekemäänkin asioita. Viime viikolla me leivottiin Irvinin (5v) kanssa pikkuleipiä ja Edvinin (7v) sekä Irvinin (5v) ja Iivanin (4v) kanssa kanelipullaa ja pullapoikia. Minusta on todella kiva ottaa mukaan touhuihin noita pieniä apulaisia. Murkkuiässä oleva 12v Anton on myös innostunut ruokahommeleista ja leipomisesta, hän tykkää tehdä esim. lettuja. Kivaa perheen yhteistä puuhaa ja siitä hyödytään monellakin tapaa.
 
Kotiäidin arjessa on muitakin kivoja puolia, joita ei ehkä tule aina ajatelleeksikaan. Mielestäni se on ihan huippua, että pääsee toteuttamaan lasten haaveita esim. askartelusta, maalaamisesta tai vaikkapa roolileikeistä, voi vähän itsekin heittäytyä mukaan ja antaa enemmän. Töissä ollessani minusta tuntui aina, että ne arkipäivät varsinkin hurahtivat mennä niin nopeasti, ettei pakollisten arjen rutiinien lisäksi paljon muuta ehtinyt tai jaksanut.
 
Huomenna aion ottaa irtioton arjesta.
Siitä kerron teille myöhemmin lisää.
Se on jotain ihan luksusta ja ihanaa, ainakin minun mielestäni. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!