lauantai 2. marraskuuta 2013

Juhlat on päättyneet, voi ottaa rennosti!

Jokavuotinen perinne on meillä ollut järjestää Halloween juhlat lapsille. Lapset saavat kutsua omat kaverinsa paikalle ja lisäksi laitoin tänä vuonna "yleisen kutsun" omille tuttavillekin facebookiin. Poikavaltaset juhlat saatiin aikaan tänäkin vuonna ja kaikilla taisi olla kivaakin.
Meillä Halloweenia on aina juhlittu pyhäinpäivän aattona, suomalaisittain ikäänkuin. Näin tehtiin tänäkin vuonna
Tämän vuoden järjestelyt hoidettiinkin niin, että perheemme vanhin pojista sai kirjoittaa kauppalistan ja suunnitella tarjottavat. Joskin jotain pöydästä jätettiin pois, koska kaikkea oli taas tarjolla ihan liikaa. =P Kurpitsat kaiverrettiin muutamaa päivää aiemmin, vasemman puolimmainen on minun tekemä ja vanhin poika teki tämän oikealla olevan. =) Led-kynttilät palaa tuolla hattujen alla hyvin, paremmin kuin tuikut jotka melkein sytyttivät koko kurpitsan tuleen.

Erilaisia aiheeseen liittyviä karkkeja, haamutikkareita, popkornikäsiä, verisiä laastareita, matoja purkissa, dippailtavia asioita, muffinseja jne oli herkkuina lapsille..

Ja vähän väsynyt ilme tällä pelottavalla mörökölli-äidillä.. =P

Vielä pelottavampi otus oli tällainen karvahirviö. Valitettavasti lapset sinkoilivat koko ajan eri huoneissa ja sellainen kiva yhteiskuva naamiaisasuissa jäi tällä kertaa ottamatta. Mutta pääasia, että juhlat olivat oiken onnistuneet ja kivat.
 
Nyt Pyhäinpäivän olemme rauhoittuneet omalla porukalla. Joka muuten on tullut ihan tarpeeseen. Meillä on kolmisen viikkoa koko elämä ollut yhtä lentoa ja ollaan jo koko sakki odotettukin hetken hengähdystä. Ensi viikolla mieheni lähtee taas ulkomaille reissuun ja koko viikko tulee olemaan raskas kaikkine aikataulutuksineen.

Minulle henkilökohtaisesti tämä pyhäpäivä ei sinänsä ole sen suurempi kuin muutkaan päivät elämässä. Muistelen poisnukkuneita läheisiä arjessa ympäri vuoden aina tilanteen tullen ja edesmennyt aviomieskin on meillä mukana sydämessä ja mielessä edelleen hyvin paljon. Ei siis vain Pyhäinpäivän vuoksi.

Rauhallista viikonloppua muillekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!