torstai 5. joulukuuta 2013

Lemppari joulukoristeeni

Blogeissa jo viime vuonna näin postauksia lempparijoulukoristeista, tänäkin vuonna jostain blogista sellaisen bongasin. Niinpä ajattelin oman lempparini paljastaa:
Se on täällä kotona tuo hopean värinen tähti. Tai minulla on kaksi sellaista. Tämä yllä olevan kuvan tähti otti viimejoulun jälkeen vähän osumaa ja kuten ehkä tarkkasilmäisimmät huomasivatkin yksi sakara on hieman rikki..
Nämä tähdet ovat tänä vuonna olkkarin verhotangossa roikkumassa, toinen reunassa ja toinen keskellä tankoa.
Muita suosikkijuttuja joulunaikaan on nämä aina ensimmäiseksi adventiksi kaivamani paperitähdet. Ruokailutilassa näitä on kolme kappaletta ja keittiössä yksi.
Olohuoneen tähti on vielä laittamatta.
Keittiön tähti on niin suuri ja kaunis.
Askarreltiin keskiviikkona kolmen pienimmän kanssa lumihiutaleita. Niitä syntyikin melkoinen kasa. Tämä hiutale oli erityinen, huomaatteko, että sydänten lisäksi siihen tuli sattumalta "pilvenhattaroita" (=epäonnistuneet sydämet) ja sen pilvenhattaran päällä  sydämen ja hattaran välissä olevassa alueessa on selkeästi KYYHYNEN! Siis aivan mahtava sattuma. Ihan siis "vapaalla" kädellä näitä leikkasin. Muutama muukin hauska lumihiutale sattumalta syntyi, vaan en taida pitkästyttää teitä enempää analysoimalla lumihiutaleitani.
 
Ihan mahtavaa, että tällä viikolla on yksi ylimääräinen päivä viikonlopussa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!