tiistai 17. joulukuuta 2013

Orkideat ja Ilo

Ilolla kerron teille Biolanin Ilo-sarjan orkidearuukuista ja amppelisarjasta!
Minulla alkaa noita orkideoja olla vähemmän ja enemmän kukassa olevia siellä ja täällä ja sellaiset järkevät paikat niille on loppunut jo aikapäiviä sitten. Jo kukkineet kukat on kiva kukittaa uudelleen, se tosin vaatii maltillisuutta aika paljon (mistähän sitä saisin lisää?).

Yleensä uusi kukkavarsi ilmestyy minun orkideoihini sitten kun sadattelen aikani kukalle, jätän sen pitkäksi aikaa kastelematta ja päätän seuraavaksi heittää sen menemään. Ja kas; Siinä se kukkavarsi taas alkaa työntyä lehtien tyveltä..!
Nyt Biolan on helpottanut meidän orkideahupsujen elämää näillä Ilo-sarjan ruukuilla. Ruukuissa on väreissäkin valinnan varaa, meille parhaiten sopivat nämä harmoniset valkeat. Ruukussa on "hana" ja se on kaksiosainen, kukat voi "kylvettää" tuossa paikallaan ollessa (tai saa ne nostettua helposti poiskin telineestä) hanan avulla. Meillä orkideojen "kylpypäivä" on normaalisti lauantai, saunapäivä kun se on muutenkin.
Läpinäkyvät kevyet amppelit ovat ruukkuihin suunnitellut ja huomaamattomat. Sopii jos ei ikkunalaudat enää riitä tai ne puuttuu kokonaan niinkuin meillä. Ihanasti kukat pääsevät nautiskelemaan valosta ja ovat toisaalta kauniisti esillä noissa.

Kaksi kappaletta sain viriteltyä paikoilleen ja loput laitan taas heti kun touhuiltani ennätän!
Meidän perheen joulukukat ovat tänä vuonna hyasintti ja orkidea. Ja orkideoilla on nyt arvoisensa
ruukut.

Tämä postaus on tehty yhtestyössä Biolanin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!