tiistai 28. tammikuuta 2014

Kukkateetä

 Meillä ei juoda ollenkaan kahvia, tai siis minä tai mies ei juoda. Mies on joskus juonut, mutta itsehän en ole kun ihan lapsena, alle kouluikäisenä. Juodaan sitten teetä senkin edestä. Meillä on selvästi ollut erilaisia tee-kausia, välillä on ollut ihan makuteet in, sitten taas vihreä tee ja musta tee, milloin mikäkin. Minun suosikkini on aina vaan musta tee sokerilla ja maidolla. Juon siis teeni "hopeateenä" kuten jotkut sitä sanovat. Mies juo ihan sellaisenaan.
 Sain vähän aikaa sitten kaverilta tällaisia hauskoja palleroita, jotka hän on ostanut Kiinasta. Nämä hauskat pallerot voi olla monelle jo tuttuja, itse olin nähnyt näitä aiemmin vain tv:ssä, ei ole KOSKAAN missään kaupassa tullut vastaan (hihkaskaa heti, mistä näitä saa?!).  Minulla on tapana valmistaa tee vieraille jos heitä on enemmän kuin yksi tai jos juojia ylipäätään on vähän reilummin, niin "puruista" tai siis irtoteestä. Olen hankkinut sitä varten pannun jossa on oma suodattimensa keskellä pannua. On minulla sellaisia "sihtejä" jotka laitetaan roikkumaankin, mutta tämä pannu on ollut ihan huippu ja kauniskin vielä.
 Palaan näihin palleroihin. Nämä ovat teetä, jotka ovat tuollaisen kukan muodossa (en osaa kertoa valitettavasti enempää), ne kuumassa vedessä mukavasti avautuvat isoksi kukaksi. Aika kaunista mielestäni..
 Yhdestä pallerosta voi saada kolmekin pannullista teetä, kun vaan muistaa tuon kukan huuhtoa ja laittaa jääkylmään veteen..
 Muutamassa minuutissa kukasta tulee pannullinen maistuvaa teetä..Ja onhan tämä eräänlainen "ohjelmanumero" seurata tuon kukan avautumista.
 Tässä vielä kuvaa pannustani, tähän kuuluu myös hopeanvärinen kansi ja se suodatin, mutta kukan kanssa sitä ei tarvita.
 Kukka näkyy pannun läpi kivasti. Sain näitä kahdenlaisia, ja toivon että jostain saisin ostettua lisää, koska ei nämä loputtomasti riitä. =) Paljon hauskempia kuin se irtotee.
Ja teen kanssa tietty muffareita ja sämpylöitä. ;) Tervetuloa päiväteelle!

3 kommenttia:

  1. Meillä juodaan kanssa paljon teetä, kun mies ei juo kahvia. Ja mäkin juon melkein aina aamu- ja iltapalalla teetä. Mies onkin tuonut jotain erikoisuuksia aasiasta, mut ei noita kukkia.
    Eikö hopeatee ole pelkästään maitoa ja vettä?!

    VastaaPoista
  2. Lappeenrannan Citymarketista olen ostanut näitä teekukkia. Niitä on ihan siellä alahyllyllä :)

    VastaaPoista
  3. Niin, hopeateetä mummikin juo, maitoa, vettä ja sokeria =)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!