keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Voihan jysäys!

Nyt kun olen saanut muutaman päivän aikaa sulatella asiaa, niin voin kertoa: Meillä kävi pieni äksidentti eli haaveri ja vieressäni touhuileva perheen kuopus ennätti nyhtäistä minun digitaalisen järkkärin alas pöydältä. (siis ei ole kuvan kamera, mutta saman merkkinen) -Siinä hetkessä en voinut enää tehdä yhtikäs mitään kun näin aikoinaan 800e maksaneen kameran paiskautuvan lattialle. =( Aikamoinen suru tuli kyllä, mutta sattuuhan noita. Onneksi ei tullut ihmisvahinkoja. Sensijaan kamerani tarkennus ei enää toimi. On irroiteltu objektiivia ja rassattu kameraa. Myös sen sain selviteltyä, ettei kameraa kannata viedä korjaamoon (lähen Hkissa). Joten; Uuden kameran osto edessä. Katsotaan nyt millä aikataululla uuden, KUNNOLLISEN laitteen raaskin hankkia. Juuri nyt on kännykän ja läppärinkin hankinta ajankohtainen.

4 kommenttia:

  1. Korvaisko kotivakuutus? En siis tiedä, mut aina voi yrittää ;)

    VastaaPoista
  2. Voi ei :( Toi kotivakuutuskin on muuten hyvä, mut meillä ainaki rattaiden rikkoutuessa eka vähennetään vuosiarvo (joka romahtaa aika kovasti) ja sit vielä omavastuu oli 200! Huh. eihän siinä enää paljon jää saatavaksi :D

    VastaaPoista
  3. Kotivakuutus korvasi reilun satasen tuosta kamerasta. Eli ei paljon mittään. =/

    VastaaPoista
  4. Voi eiii! Voin kuvitella harmituksen määrän! ☆

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!