tiistai 7. heinäkuuta 2015

Aina pitää olla unelmia..

Olen ihmisenä varmasti sellainen, että "kuolen" ilman unelmia ja haaveita. Minulla on joskus elämässäni ollut tilanne, kun jouduin luopumaan kaikista unelmistani ja sen jälkeen olen saanut koottua onneksi elämän kasaan ja uudet unelmat ja haaveet. Se on aivan mahtavaa, että olen tässä ja nyt! Meillä on tällä hetkellä monenmoista puuhaa vielä talon ja pihan kanssa, todellakin tekemistä riittää ja omakotitalossa se tekeminen ei lopu ehkä koskaan.

Mutta on minulla silti oikeus unelmoida. =) Meillä on pientä pihataloa haaveiltu noin 5 vuoden ajan. Eli jo tämän talon suunnitteluvaiheesta asti. Nyt olemme piirrelleet vähän kuvia pihatalosta, kenties projekti menee pienen sykäyksen eteenpäin. Pohja tuolle pienelle talolle tehtiinkin jo rakennusaikana, eli ei ole mahdottomuus, että se joskus vielä on mahdollinen ja olemassa oleva asia.

Pihatalossa on neliöitä noin 15m2 ja sen sisälle tulee pieni takka lämmön lähteeksi.

1 kommentti:

  1. Ihana unelma. :) Aina pitää unelmoida; pienempiä ja suurempia unelmia; niitä, jotka toteutuvat ja niitä, jotka jäävät unelmiksi. <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!