sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kirvojen kanssa kamppailua

 Kasvien solunesteitä syövät kirvat ovat yleinen riesa puutarhoissa. Kirvojen torjuntaan on olemassa erilaisia keinoja ja joidenkin mielestä jopa kylmällä vedellä suihkuttaminen auttaa. Minun kokemukseni pelkällä vedellä suihkuttelusta on olleet sen verran huonot, että todellakin olen joutunut turvautumaan muihin keinoihin. (Kuvassa ruusu meidän pihalta ja sen varressa lähes huomaamattomia kirvoja)
Oman pihani kasveista jasmike ja ruusut ovat olleet niitä kirvoille herkkiä, eli ne niitä tuntuvat keräävän ja toisaalta kärsivän niiden olemassaolosta. Ruusujen nuput esimerkiksi nuivettuvat kokonaan kirvojen kanssa taistellessa ja tipahtelevat pois.

Alkukesästä laitoin Bayer Gardenilta yhteistyönä saatuja Provado Care -tuhohyönteisten torjuntapuikkoja ruusuilleni. Ne upotetaan multaan ja siinä samalla tulee kasville lannoitus 8 viikon ajaksi. Toiseen kasvialtaaseen jätin nuo puikot kuitenkin laittamatta ja nyt heinäkuun alussa huomaan selvän eron! Toisessa paikassa kaikki ruusut ovat selvinneet ilman kirvoja ja toisessa niitä on jonkin verran. Nyt vähän säikähdin ruusujen kukinnan puolesta ja laitoin eilen illalla puikot myös tänne kasvialtaaseen missä niitä ei aiemmin ollut. Ja jään seurailemaan, katoaako kirvat kasveistani.

Nyt loppui huolenaiheet kirvojen suhteen meidän pihalta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!