perjantai 17. heinäkuuta 2015

Pienen pieni kasvimaani

 Tämän kevään projektina minulla oli minipienen laatikkokasvimaan perustaminen. Perustaminen oli aika helppoa ja vei vain muutaman päivän aikaa. Kasvilaatikot on perustettu niin, että ne ovat kosketuksessa maan kanssa, ja kasvien tarvitsema kosteus, kastemadot jne pystyvät vapaasti liikkumaan laatikon ja maan välillä.
 Laatikoiden ympärillä kuitenkin on "kangas" joka erottelee maan ja tuon kuorikkeen toisistaan, niin, ettei kuorike maadu suoraan multaa vasten ja toisaalta rikkakasvit eivät pääse tulemaan tuonne polkujen väliin sieltä mullan kautta.  Laatikoista minulla on parilta kesää pienesti kokemuksia ja tykkään siitä, että ne on aika "ahtaina", koska runsaus on mielestäni kaunista. Ja toisaalta hyvissä ajoin kun alkaa poimia satoa ja samalla harventelee esim. porkkanamaata, hyvin ne mahtuvat syksyn siellä kasvamaan.
 Keräsalaatit on aikamoisia, kauniita ruusumaisia keriä. Todella hyvin kasvaneita. Näitä kasvattelin Jiffyn turvenapeissa vähän esikasvatuksena sisällä loppukeväästä.
Myös kaalit voivat oikein hyvin. Nyt jouduin alhaalla näkyvän harson jättämään kokonaan pois niiden päältä, sillä nämä alkavat olla jo valtavan kokoisia!

Ihan minipienikin kasvimaa on tosi ihana. Lapset tykkää ja äiti saa vähän pistää peukaloita multaan välillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!