tiistai 9. elokuuta 2016

Syksyn suunnitelmia ja kasvusäkkien elämää

Tässä elokuun alussa vielä syyskukat kukkivat upeasti, vaikkakin syksy on selvästi pari viikkoa etuajassa. Syysleimut säästyivät talven yli kohopenkissäni, vaikka aika monilla ne ovat kuulemma viime talven vuoksi kokeneet tuhoja. Syysleimua saa lisättyä keväällä niin, että leikkaa latvuksen ja tökkäsee sen maahan juurtumaan ja kasvamaan. Samalla alkuperäinen kasvi haaroittuu ja kukinnosta tulee vielä hienompi. Tämä on kuitenkin tehtävä riittävän ajoissa keväällä.

Minun suunnitelmissa on tehdä tämän syksyn aikana vielä yksi iso muutos pihalla, kerron siitä myöhemmin lisää. Muutokseen liittyy isohko kukkapenkki/kasvialue, johon laitan aiemmin kesällä tilaamani pionien juurakot.
Kasvilaatikkoalueella on pieni myllerrys myös käynnissä. Sinne suunnittelin kivetystä tuon kuorike-alueen ympäri. En vaan ole vielä saanut lapiohommia kovin paljon tehtyä. Meillä on viimeaikoina ollut kodin sisällä projekteja käynnissä.
Pari Biolanin kasvusäkkiä jäikin yllättäen käyttämättä tänä kesänä. Laitan ne talteen odottelemaan seuraavaa kesää. Nehän eivät mene miksikään kuivassa paikassa.
Kasvusäkeissä minulla kasvaa tuolla kasvilaatikoiden takana erilaisia kurpitsoja ja ananaskirsikkaa! Säkkejä on 6 kappaletta tänä vuonnna ja edelleen ne ovat ehkä maailman helpoin, paras ja ehdottomasti jatkossakin meidän pihassa yksi tapa kasvatella kasveja. Varsinkin tämän altakastelualtaan kanssa kasvusäkki on todellakin laiskan puutarhurin unelma. =D

Kunhan kerään kasvusäkeistä myöhemmin syksyllä sadon, puhutaan ehkä lokakuusta, niin nuo säkit jäävät odottelemaan seuraavaa kevättä ja uusiokäyttöä. Mullat säkeistä voi käyttää kasveille, kasvulaatikoihin tai vaikkapa kukkapenkkiin lisämullaksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!