lauantai 1. lokakuuta 2016

Elämän välietappeja

Eilen vietettiin valmistujaisjuhlia, yksi välietappi elämässä saavutettu ja tutkintotodistus kirjoihin ja kansiin laitettu. Opiskeleminen aikuisena on ollut mielenkiintoista, aivan erilaisin motiivein tapahtuvaa ja tehokasta verrattuna siihen, mitä opiskelu aikoinaan, juuri lukion suoritettua oli.
Näin aikuisena, kun opinnot ovat lisäopintoja edellisiin opintoihin ja työhön liittyen mielestäni yksi tärkeimpiä anteja koulunpenkiltä ovat ihmissuhteet ja verkostoituminen alan muiden asiantuntijoiden kanssa. Tottahan oman ammattiosaamisen päivittäminen on tärkeää myös ja uuden tiedon omaksuminen, uusien käytäntöjen jne. oppiminen, mutta minä sosiaalisena ihmisenä väittäisin, että loppuelämääni saan paljon enemmän niistä ihmissuhteista joita olen ympärilleni saanut opiskelujen myötä.
Ja mikä tärkeintä; Olen saanut ystävyyttä. Se on aivan mahtavaa, aikuisella iällä ystävyyden löytyminen ja jonkun syvällisemmän saman henkisyyden saavuttaminen ei ole niin yksinkertainen asia.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Ja todellakin eteenpäin tässä mennään. Opinnot yliopistossa ovat sujuneet varsin hyvin ja aloitinkin syyskuussa toiset yliopisto-opinnot tuohon ensimmäisen rinnalle. Kaksi toisiaan lähellä olevaa tieteenalaa, jotka tukevat toisiaan tuntui luontevalta valinnalta.

Kiitos kaikille juhlissa mukana olleille ja valmistumisestani ilonneille henkilöille!

Ps. Kuvien kukat ovat osa kukkaloistoa täältä meiltä. Sain aivan valtavasti ihania kukkia ihmisiltä eilen. Huikeaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!